Täällä sitä taas ollaan ja yhä Ranskan parissa! Voi että, sinne voisin kyllä palata milloin vaan. Niin kaunis paikka kuin se olikin, niin kaikkein eniten mua sinne vetää ihmiset - etenkin perhe, joka majoitti mua sen oikein mainion viikon ajan!
Kun et jaksa uppaa kuvia Flickrin kautta niin kyllähän sen näkee, sori vaan.
Victoire, mun host-sisko, oli tosiaan toukokuussa 2014 mun vieraana, ja meillä natsas sen verran hyvin, että oli selvää, kenen luokse mä muuttaisin seuraavana keväänä. Aivan yhtä mukavaksi kuin Vickikin paljastui hänen perheensä, vaikkei heidän elämänsä muistuttanut juurikaan meidän suomiarkea!
Ainahan siitä kuulee, että suomalaiset ovat hiljaisia ja vähäpuheliaita, mutta sen tajuaa todella vasta istuessaan ranskalaisen perheen ruokapöydässä ja kuunnellessaan heidän päällekkäistä puhettaan. Miten on mahdollista puhua niin äärettömän monimutkaista kieltä niin äärettömän kovaa ja nopeasti? Nopeita olivat myös tunteiden kuumenemiset näissä ruokapöytäkeskusteluissa, ja silloin puhuttiin vielä vähän kovempaa ja nopeampaa, mutta pian taas rauhoituttiin ja haettiin pannukakut pöytään. Näin ollen riidat kestivät vain hetken, ja nukkumaan mennessä voitiin taas suukottaa hyvät yöt. Mun lemppari oli 7-vuotias pikkuveikka, joka sai iltaisin valita, nukkuisiko hän seuraavan yön inkkari- vai astronauttiyökkärissä! ♥
Melkein vierasta
fille finlandaisea he osasivat myös kohdella hyvin, ja varsinkin lapsilla oli muihin ranskalaisiin verrattuna hirmu hyvä englanti. Mulla oli oma huone jossa sain olla ja sotkea rauhassa, mutta he myös tykkäsivät jos vietin aikaa muiden kanssa. Keskenään he puhuivat koko ajan ranskaa, vaikka välillä yrittivät ottaa muakin keskusteluun. En mä siitä loukkaantunut, ettei kaikkea jaksettu kääntää munkin ymmärrettäväksi, sillä tiedän kokemuksesta, miten epäluonnollista on puhua englantia toisen suomalaisen kanssa!
Muutkin ranskalaiset olivat ihan mukavia tyyppejä! Esimerkiksi kaupoissa ei oikein saanut palvelua englanniksi, mutta ehkä siellä päin ei ihan jokainen asiakas olekaan turisti. Meidän koulussamme opettajat olivat myös kivoja, mutta odottivat selvästi vähän erilaista arvostusta kuin Suomessa. Mäkin jouduin opettelemaan lisäämään möziöön tai madamin jokaisen lauseen perään!
Koulu oli muutenkin hieman erilaista kuin täällä meillä. Tai no, ei nyt mitenkään radikaalisti, mutta kuitenkin! Oppitunneille me ei itse asiassa saatu osallistua, mutta saatiin me kuvaa ainakin välitunneista. Ensinnäkään kellään ei ollut lupaa jäädä sisälle välitunneiksi, vaan ne vietettiin yllättävän viihtyisällä sisäpihalla (koulu oli keskellä kaupunkia), joka oli hiekkaa ja asfalttia mutta jota varjostivat ihana kivimuuri ja puut. Lokerikot olivat myös pihalla katoksissa. Oppilaat käppäilivät ympäriinsä, pelasivat futista tai istuivat juttelemassa, nimittäin kännyköitä ei sallittu. Se mikä ranskalaisessa koulussa oli suorastaan shokeeraavaa, oli koulupäivien kesto, joka saattoi olla vaikka 9 tuntia! Ruoka ostettiin kanttiinista, jota me ei harmiksi päästy myöskään näkemään - meidän silmiin sattui vain pizza-auto, joka tarjosi vaihtoehtoista lounasta aina maanantaisin..
Pizzasta onkin helppo hypätä ruokaan, sillä siitähän Ranska tunnetaan, ja sitä siellä riitti. Joku ikivanha lausahdus kai on, että ranskattaret eivät liho, ja melkein pakkohan se oli uskoa kaikkien niiden herkkujen keskellä! Siis oikeasti, sitä, miten paljon ranskalaiset söivät, ihmettelivät jopa saksalaiset. Missä siis piilottelivat kaikki ylipainoiset ihmiset, ja millä tapaa se on reilua, että suomalaisten vyötäröllä näkyy jokainen suklaapatukka, mutta siellä kaikki vetivät suklaata ja muita herkkuja joka aterialla vailla huolen häivää? "Joka ateria" sisältää tietysti myös aamupalan, jolloin pöydälle koottiin paahtoleipää, Nutellaa, suklaamuroja, voita, hunajaa ynnä muuta superfoodia. Loppu viikosta suklaa alkoi tökkiä, ja päätin välttää suklaata aamupalalla - elin siis lounaaseen asti hunajapaahtoleivällä. Nam näin niinkuin kerran kuussa, mutta ei kiitos joka aamu.
Järjetön mässäily ei kuitenkaan ollut ainoa ruokaan liittyvä kokemukseni, vaan sain maistaa myös etanoita, jotka olivat oikeasti ihan hyviä! Pakkohan se oli kun kerran Ranskassa oltiin, vaikkakaan eivät edes kaikki hostperheenijäseneet olleet niitä testanneet, saati pitäneet niistä.
Olisikohan se kilometripostaus siinä, koska no, eihän teitä kuitenkaan kiinnostanut kuin ruoka koska ruoka on se juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti